logo

Etelä-Pohjanmaan maakunta

Kurikka

Löydä Kurikan parhaat palvelut ja kaupat tämän sivun kautta. Selaa yrityksiä, tarkista ajantasaiset yhteystiedot ja aukioloajat ja ota yhteyttä!

Tekemistä Kurikassa

Kurikka on noin 22 000 asukkaan kaupunki Etelä-Pohjanmaalla, josta on Jalasjärven kuntaliitoksen myötä kasvanut maakuntansa toiseksi suurin ja pinta-alaltaan suurin kaupunki. Se on helposti saavutettavissa näppärän sijaintinsa ansiosta. Valtateiden varrelle muodostuneeseen Kurikkaan ajaa nopeasti suuristakin lähikaupungeista, esimerkiksi Seinäjoelta kertyy matkaa vain 33 km.

Kurikassa voi vierailla kiehtovalla Pirunpesällä, lasketella Kiuaskallion urheilukeskuksessa ja vierailla Pelimannimuseossa. Kurikasta löytyy myös Botniaring, joka on Suomen pisin ja nopeavauhtisin moottorirata.

Kesäisiin Kurikan perinteisiin kuuluvat tapahtumat Haku Päällä ja Rytmiraide. Kurikasta tulee monelle mieleen myös tuttu Juustoportti herkkuineen, jossa Pohjanmaalle matkaavat usein pysähtyvätkin.

Kurikassa kaikki on sanojensa mukaan lähellä. Tekemistä, näkemistä ja koettavaa löytyy helposti koko perheelle.

Palvelut Kurikassa

Tilanteen vaatiessa

TaksiApteekkiPakettiauton vuokraus




Matkailu ja matkanteko

MatkatoimistoPassikuvat


Hiukset, hoidot ja hemmottelut

KampaamoKauneushoitolaHierontaJalkahoito


Huolto, korjaus ja kunnossapito

PutkimiesSähköasentaja


Naapurikunnat

KihniöLaihiaKarviaTeuvaIlmajokiParkanoKauhajokiSeinäjokiMaalahtiNärpiö

Kaupunginosat

Kivineva, Kesti, Larvaloukko, Kuhnanperä, Sarvelanmäki, Riitaluoma, Larvamaa, Jyllintaival, Syrjälänloukko, Korvenkylä, Pärinperä, Nummi, Lammassuovanloukko, Säntti, Niileskylä, Viitala, Kuparuskylä, Järvenpää, Holkonperä, Pyörni, Hirvonmäki, Larvakylä, Samppala, Luomalahdenperä, Hirvelänkylä, Siloperä, Palomäki, Kiuaskallio, Anttilankylä, Koivisto, Ojalanmaa, Taipalusperä, Hirvikylä, Tullinperä, Hautamäenloukko, Sanaskylä, Mäntykoski, Koppiosaari, Kollinmäki, Luomainkylä, Ahonkylä, Yhteislaidun, Kyttälänmaa, Vuorenmaa, Kärpäskylä, Murtoinen, Rantalanmaa, Lehtimäenloukko, Pohjoiskylä, Tukevanmäki

Näytä lisää

Lataa Fonecta Caller sovelluskaupasta

Sovelluksella haet yhteystietoja ja tunnistat saapuvat puhelut

App StorePlay Store

Fonecta Caller

Caller Pro -tilaus

Fonecta Caller

Usein kysyttyä

Anna palautetta