Varaa aika
Varaa aika

Leirikesä - maailman parhaita lastenleirejä

Leirikesän leirit koulujen loma-aikoina ovat 7-16 -vuotiaille iloa, kavereita, lomaa ja elämyksiä! Tule leirille, joko päiväleireille pääkaupunkiseudulle tai yön yli kestäville leireille Porvooseen tai Hyvinkäälle.

Leireillämme osaavat ja turvalliset työntekijät huolehtivat leirin sujumisesta, laadukkaasta leiriohjelmasta ja hyvästä ruuasta. Leireillä on vuosittain noin 150 leirityöntekijää tekemään lapsille parasta Leirikesää.

Leirille voi ilmoittautua aina, ja mukaan pääsee, jos on vielä tilaa. Leirejä 3 000 lapselle ja nuorelle joka vuosi!

Leirien aikainen toiminta

Leirit toimivat omina kokonaisuuksina ja leirien henkilökunnan tavoittaa kunkin leirin ajan erillisistä yhteystiedoista.

Leirien ajantasaiset yhteystiedot löytyvät verkkosivuilta www.leiri.fi.

Leirikesän toiminnan kuvaus

Leirikesän leiritoiminta on lähtöisin partiolaisten leiritoiminnasta ja yhä edelleen Leirikesän taustayhteisönä on partio.

Helsingin Partiopoikapiirin Kilmulassa vuonna 1954 aloittamat sosiaaliset poikaleirit siirtyivät Kiljavalle vuonna 1956. Vuonna 1972 järjestettiin uudenlainen leiri, jolle pääsivät myös tytöt mukaan. Vuonna 1981 perustettiin Leirikesä ry vastaamaan leirien järjestämisestä.

Vuosittain Leirikesän leireillä leireilee noin 3 000 lasta ja nuorta.

Toiminta on sekä päiväleirejä että yöleirejä. Päiväleireillä leiriläiset osallistuvat leirille noin klo 8-16 ja ovat muun ajan kotona. Yöleireille osallistutaan 3-6 -vuorokautta asuen leirissä sen ajan. Päiväleirit järjestetään eri puolilla pääkaupunkiseutua ja yöleirit Hyvinkäällä ja Porvoossa.

Leirikesä on Suomen suurin avointen lastenleirien järjestäjä. Leirit ovat kaikille avointa ja lisäksi yöleireillä järjestetään lasten tuettua lomatoimintaa.

Leirikesä on voittoa tavoittelematon, yleishyödyllinen yhdistys.

Leirikesä ry, Helsinki
Leirikesä ry, Helsinki
Leirikesä ry, Helsinki
Leirikesä ry, Helsinki
Leirikesä ry, Helsinki
Leirikesä ry, Helsinki
Tuotemerkit
Benkun leirikesä, Kiljavan leirikesä, Benkun leiri, Kiljavan leiri

Osoite

näytä reitti ikoni

Näytä reitti nykyisestä sijainnistasi

Valitse aloitusosoite

Aukioloajat

Ke
10:00-15:00
To
10:00-15:00
Pe
Suljettu
La
Suljettu
Su
Suljettu
Ma
10:00-15:00
Ti
10:00-15:00
Päivitä ja lisää tietoja yrityksestäsi
Kirjaudu maksuttomaan
Oma Fonecta
-palveluun ja muokkaa yrityksesi tietoja.

Kokemuksia yrityksestä Leirikesä ry

piilota/avaa sisältö
0.5
 / 5
(1)
Markku
10.09.2020
Kokemukset. Kysin vääryydestä.
Menin pyytämään masennukseeni apua. En saanut . Sain Alts Heimeri tiaknoosin. Tämän teki Prohessori Hilkka Soininen. Olin täysin terve. Kesti 4 vuotta 4 kuukautta. . EXSOLEN lääkkeen syönti. Ilman aihetta. Paloi raahha 43000 euroa aivan turhaan. Johtaja Ylilääkäri Jorma Penttinen. Kuin tein hänelle valituksen osasto lääkäristä Päivi Hartikaisesta .Hän puolsi Päivi Hartikaista. Hartikainen kirjoitti, Että olen niin sairas ettei minulla ole kykyä ymmärtää sairauteni todellista tilaa. Kysi. Lääkäri Inka Hämynen yritti saada minut Niuvaan Pakkohoitoon .Ei onnistunut. Karkasin vartilalta. Sen jälkeen muistitutkimuksella. Sain Kysin. Selkä seinää vasten. Oli pakko antaa periksi. Eivät saaneet täysin Turmeltua loppu elämääni. Vaikka Osin Saivatkin. Minua eivät saaneet Niuvaan Pakko Hoitoon. Markku Kansanen