Osaako julkinen sektori markkinoida?

Miksi julkisen sektorin pitäisi markkinoida?

Markkinointi, erityisesti digitaalinen markkinointi ja mainonta, ei suinkaan tapahdu vain yritysten ja kuluttajien välillä. Myös julkisen sektorin toimijat, kuten kunnat, järjestöt, yhdistykset ja säätiöt hyötyvät digitaalisesta markkinoinnista. Kun vielä muutama vuosi sitten vaikkapa sosiaalisessa mediassa saattoi saada näkyvyyttä orgaanisilla sisältönostoilla, on näkyvyyttä nykyään vaikea saada ilman mainontaa.

Markkinointi tavoittaa

Ihmiset liikkuvat verkossa. Jo 98% suomalaisista aloittaa tuotteiden tai palveluiden etsimisen nimenomaan verkosta. Hyödyntämällä digitaalista markkinointia ja mainontaa myös julkisella puolella tavoitetaan helposti palveluista kiinnostuneet tai niitä tarvitsevat oikea-aikaisesti ja oikeissa kanavissa. Mainoskanavista erityisesti Google ja Facebook tavoittavat asiakkaat tehokkaasti, mutta kasvavana kanavana myös LinkedIn on yhä relevantimpi väylä mainonnalle.

Mitä verkosta etsitään?

Julkisen sektorin toimijoiden kannattaa samalla tavalla kuin yritystenkin asettua asiakkaansa saappaisiin kartoittaessaan tarvetta digitaaliselle markkinoinnille. Missä kanavissa potentiaaliset palveluita etsivät asiakkaat liikkuvat? Ketkä ovat keskeisimmät kilpailijat, joiden kanssa asiakkaiden huomiosta kilpaillaan? Mitkä ovat ne kilpailuedut, joilla asiakkaat valitsevat julkisen sektorin yksityisen palvelutarjoajan sijaan? Kun tiedetään vastaukset näihin kysymyksiin, päästään tekemään toimiva suunnitelma, jolla palvelua tarvitsevat tavoitetaan tehokkaasti.

Onkin syytä muistaa, että eri kanavat toimivat mainonnassa eri tarpeisiin. Googlessa mainostetaan niille, jotka jo tietävät mitä etsivät, Facebookissa mainonnan kohdistamisen perusteena ovat ihmisten kiinnostuksen kohteet ja harrastukset. Siksi sama mainos ei välttämättä toimi molemmissa kanavissa yhtä hyvin, eikä mainontaa koskaan kannata tehdä kanavaperusteisesti vaan aina tavoitteiden ja tarpeen mukaan. Mainonnan tavoitteiden asettaminen on hyvä tehdä yhteistyössä mainonnan asiantuntijan kanssa.

Pienelläkin investoinnilla tuloksia

Markkinointiin liittyy usein harhaluulo siitä, että sen on kallista. Digitaalinen markkinointi voi kanavasta riippuen olla hyvinkin kustannustehokasta. Pienelläkin panostuksella voidaan saada hyviä tuloksia, kun mainonnan kohdennukset ja sisällöt on tehty oikein. Jo muutamilla sadoilla euroilla saadaan toteutettua Facebook- tai Google hakusana mainoskampanja, joka tavoittaa juuri oikeat ihmiset.

Julkisella sektorilla on harvoin mahdollisuutta sijoittaa mainontaan yhtä suuria summia kuin yksityisellä puolella, mutta sille ei välttämättä olekaan tarvetta, kun kampanjan suunnitteluun panostetaan riittävästi. Isot yritykset näyttävine kampanjoineen rakentavat bränditietoisuutta, mutta julkisen sektorin etu on se, että monesti brändi on jo tuttu, jolloin kiinnostuksen herättämiseksi riittää, että tuodaan esiin ne kohderyhmälle olennaiset palvelut.

Julkinen ja yksityinen sektori kilpailevat samoista asiakkaista

On selvää, että kunnat ja yhdistykset kilpailevat asiakkaista yritysten kanssa. Asiakkaalle ei ole merkitystä sillä, mistä hän etsimänsä palvelun löytää, pääasia on, että palvelu on hänen tarpeisiinsa oikea. Julkisen sektorin lääkäripalvelut esimerkiksi kilpailevat yksityisten lääkäripalveluiden kanssa, urheilujärjestöt yksityisten kuntosalien kanssa, eri kunnat keskenään uusista asukkaista jne.

Toisaalta ylipäänsä peruspalveluiden esiintuominen on tärkeää. Yritykset ja järjestöt kaipaavat lisää jäseniä, kunnat tarjoavat samoja palveluita kuin monet yritykset, eivätkä asiakkaat aina ole tietoisia siitä, että voivat saada samaa palvelua julkiselta sektorilta.

Kun palvelutarjoajan valinta tapahtuu useimmiten verkossa, on palveluiden oltava siellä löydettävissä. Ja yksi parhaista keinoista päästä asiakkaiden tietoisuuteen on ottaa avuksi digitaalinen markkinointi ja mainonta.

Ota markkinoinnin asiantuntija avuksesi!

0 0