Tyytyväisen naisen tie ”vanhemmaksi hämmentäjäksi”

23.8.2022 | Lukuaika 6 min

Huippuhyvä tiimihenki on pitänyt Fonectan Ulla Leinosen lähes samoissa tehtävissä jo 20 vuotta. Oman näköistä työtä on tullut tehtyä välillä “apteekkarina”, välillä videoäänenä.

Ulla Leinosen etätyökaverit Akaan Toijalassa ovat Bertta ja puolet isompi Kaarlo. Alun perin sisarukset tunnettiin nimillä Perttu ja Kaarlo, mutta kerrankos sitä kissan kulkusista on kylillä erehdytty.

Talosta löytyy myös rippikouluun valmistautuva poika. 17-vuotias tytär asuu jo omillaan. Poni kuulemma pitää edelleen Toijalassa, vaikka koulu vetää Tampereelle – sinne, missä Ullan verkkolöydettävyystiimikin tekee lähitöitä.

Tampereen imussa tuotantosihteeriksi

Kuten perheelliset usein, Ullakin muistaa työelämän käänteitä juuri lapsiin liittyvien tilanteiden kautta. Esimerkiksi Fonectalle siirtyminen tapahtui “luultavimmin vuonna 2007”, jolloin Ulla oli toista kertaa äitiysvapaalla.

Uran alkuvaiheilla perhe oli kuitenkin vielä vasta haaveissa.

“Asuimme silloin kanssa Tampereella. Valmistuin Tampereen ammattikorkeakoulusta kansainvälisen kaupan tradenomiksi ja alan työt olisivat olleet Helsingissä, mutta jumitin Tampereen seudulle”, Ulla kertoo.

Työ yritystietojen parissa alkoikin heti syksyllä 2002, kun Ulla siirtyi “suoraan koulun penkiltä” Findexaan – ensin EilaKaislan keikkatyöntekijänä, ja jo joulukuussa vakinaistettuna tuotantosihteerinä.

Sivutyö apteekkarina ja puhelinluettelon lukijana

Findexasta tuli Inoa Suomi, joka oli Ullan työnantaja Fonectaan liittymisen aikaankin. Hänen oma työnimikkeensä on nykyään Digital Presence Specialist. Aina homman ydin on kuitenkin ollut se, että Ulla on auttanut suomalaisia löytämään juuri sen oikean palveluntarjoajan oikeilta kyliltä.

Kysyntä on siis kohdannut tarjonnan Ullan ansiosta jo parikymmentä vuotta. Ja kohtaa edelleen!

Nyt yritystietoja etsitään netistä ja Ulla hallinnoi Fonectan Kontakti-tilauksia jämptisti tietokoneilla. Uran alussa tuotantosihteerit siirsivät yritysten myyjille jättämät ilmoitustilaukset papereilta tietokantaan, ja sieltä nimet ja numerot painettiin puhelinluetteloihin.

“Juu, aluksi tilausmäärät mitattiin metreinä ja katsottiin, kuinka kauheat pinkat meillä oli tekemistä. Nyt työn määrä on suunnilleen tiedostorivi.”

Tilaukset esittäytyivät tuotantosihteereille välillä hieman kryptisinä, sillä myyjät kirjasivat ne ylös käsin. Ja käsialojahan on monenlaisia.

“Kerran jos toisenkin sai apteekkaria leikkiä! Me yritimme tulkita, että mitähän siinä paperilla mahdollisesti on. Pahimmassa tapauksessa meidän väärinymmärryksemme päätyi puhelinluetteloon.”

Ulla nauraa, että hänellä on mielenkiintoinen toimenkuva, kun voi sanoa lukeneensa työkseen puhelinluetteloa.

“Tein Suomen puhelinluettelojen keltaisia sivuja. Esimerkiksi myydyt kuvalliset ilmoitukset lähetettiin tiedoksi Turun toimitukseen. Graafikot siellä huolehtivat värillisten ilmoitusten tekemisen asiakkaan toiveiden mukaan, ja minä ja muut tuotannossa sitten vielä oikoluimme ne ja muut ilmoitukset.”

Lempeä ääni on päivän piristys

Ulla on viitisen vuotta myös ohjannut yritysasiakkaita puhelimessa Fonectan Kontakti-palvelun tietojen päivittämiseen. Hän yrittää pitää aina mielessä, että oma soitto tulee keskelle toisen arkea. Päivä voi olla hyvä, huono tai mitä tahansa siltä väliltä. Joskus puhelinsoitto voi olla yrittäjälle ihan päivän piristys, ja silloin jutellaan muustakin kuin työasiasta.

Ullan lempeä, rauhallinen ja lämmin ääni ohjaa yritysasiakkaita nyt myös Fonectan omalla YouTube-kanavalla.

“Lähdin mukaan, kun Fonectalle tehtiin Kontaktin ja Yext-sisällönpäivitysjärjestelmän ohjevideoita. Sain kunnian olla siellä äänenä. Taitaa olla jo kaksi videota valmiina, kolmatta tehdään tässä parhaillaan. Se on ihanaa!”

Toimipaikan yhteystietojen päivittäminen | Fonecta Kontakti tutoriaali

Videoita tehdään Fonectan omalla porukalla: Ritamäen Paula ohjaa hiirtä videon kuvapuolta varten Ullan puheen tahdissa ja Nousiaisen Riina markkinoinnista sitten yhdistää äänen ja videon yhdeksi paketiksi. Yksi syy Ullan viihtymiseen Fonectalla onkin se, että siellä saa tehdä itsensä näköistä työtä.

“Jos vain uskaltaa kertoa, että kiinnostaa, löytyy varmasti juttuja, joihin pääsee osallistumaan.”

”Minun videotyöni alkoivat siitä, että olin puhunut meidän tiimille, että videot polttelee, ja olin jo pitänyt kahvihetkihöpötyksiäkin heille. Että jos tarvitaan puhujaa, niin täältä tulis!”

Voi olla, että Ullan videotyöt eivät lopukaan vielä tähän. Ehkä hän päätyy muillekin Fonectan ohjevideoille ääneksi, ja nyt, kun hän pääsi vauhtiin, vapaa-ajallekin saattaa löytyä videoprojekti.

“Olen kerännyt rohkeutta ja voisin tehdä oman YouTube-videokanavan, jossa olisi ASMR-videoita stressinhallintaan. Voisin nyt rohkaistua!”

Tiimi pitää iloisena!

Ullalle oma tiimi on todella tärkeä ja se saa päivästä toiseen työn maistumaan. Tampereella samassa verkkolöydettävyystiimissä on 14 asiantuntijaa ja vetäjänä Annu Kairtamo. Väki voi olla vaihtunut, mutta fiilis on sama kuin silloin, kun Ulla tuli jengiin mukaan – sydämellinen ja iloinen.

Lue Ullan tiimistä: Verkkolöydettävyystiimi tekee yritykset näkyviksi

“Ikähaarukka tiimissä on suoraan koulun penkiltä meidän vanhempien hämmentäjien joukkoon. Puolin ja toisin otetaan vastaan esimerkiksi maukkaat reseptit etäkahveilla ja pidetään perjantaisin visaa bingona, tietovisana tai piirrä ja arvaa -pelinä.”

Diginatiivit saattavat vähän keulia hiirellä piirtämisessä, mutta kyllä Ullankin monta tupaa tunnistettiin lopulta kyläksi.

Hyväntuulinen Ulla viljelee tiimissä Kummeli-lineja “toisen tervaskannon”, Rosengrénin Leenan, kanssa. Yhdessä mennään ja porukalla tehdään, niin kaikki valmistuu aikanaan, sanoi Kouhia-hahmokin yhdessä sketsissä. Sitä yhdessä tekemistä ja livetapaamisia Ulla nyt kaipaa.

“Kaikille tekisi hyvää päästä höpöttämään yhdessä.”
Ja toki yhteistyökin sujuu paremmin, kun on kunnolla tutustuttu. Ullan tiimi tekee Tampereelta käsin työtä eri puolella Suomea asuvien fonectalaisten kanssa.

“Olisi kiva, että olisi tekemisissä niiden ihmisten kanssa, joiden nimet pyörivät tilauksilla. Saisi kasvot henkilölle, jolle soittaa. Sitä yhteisöllisyyttä on ikävä, kun digimaailma on tehnyt sen, ettei ole varsinaisesti tarvetta nähdä toista ja koronan takia ei sitten ole saanutkaan.”

Lue Annu Kairtamon urasta Fonectalla

Fonecta perustettiin 20 vuotta sitten 27.3.2002, kun Sonera Info Communications siirtyi yrityskaupassa pääomasijoittaja 3i:lle ja sai henkilöstön nimikilpailussa nimekseen Fonecta. Nimi Fonecta syntyi sanojen Phone ja Connect yhdistelmästä, olihan Fonectan päätoimialana numeropalvelut ja puhelinluettelot. 20-vuotisen uransa aikana Fonecta on muuttunut täysin digitaaliseksi markkinointitaloksi, joka tarjoaa yli 30 000 yritysasiakkaalle tuloksellisia digimarkkinoinnin palveluja. Artikkeli on osa Fonectan 20-vuotisjuhlavuoden juttusarjaa.

Haluatko töihin Fonectalle? Lue lisää Fonectasta työnantajana ja tsekkaa avoimet paikat!