Pienyrittäjät käyttävät somea sohvalla

6.4.2022 | Lukuaika 4 min

Suomi on pienyrittäjien luvattu maa. Meillä on Suomessa lähes 350 000 pienyritystä, jotka muodostavat neljänneksen koko Suomen yritysten työvoimasta ja huimat 94% Suomen yrityskannasta. Mutta millainen on suomalaisen pienyrittäjän käyttäytyminen sosiaalisessa mediassa?

Millainen on pienyrittäjä?

Pienyrittäjiä on kaiken ikäisiä, alle 20-vuotiaista aina eläkeiän ylittäneisiin. Heitä on Suomen joka kolkassa, mutta jostain syystä kaikkein eniten länsirannikolla ja Pohjanmaalla. Suomen kunnista Kustavissa heitä on kaikkein eniten!

Isommat pienyritykset ovat innokkaampia kasvamaan kuin ne ihan pienimmät. Alle 5 hengen yrityksistä 33% hakee kasvua, 5-9 hengen yrityksistä kasvukäyrälle haluaa päästä 48% – elleivät he jo siellä olekin! Iso osa pienyrityksistä on kuitenkin tyytyväisiä nykytilaan. Molemmissa kategorioissa yli puolet haluaa säilyttää asemansa, muttei erityisemmin kasvaa.

Yrittäjä tuntee sosiaalisen median

Jos nyt ajattelet suomalaista pienyrittäjää, niin mieleen piirtyy kuva länsirannikolla puurtavasta, yksin tai muutaman työntekijän kanssa ahkeroivasta yrittäjästä, joka on pääsääntöisesti tyytyväinen olemassaoloonsa. Tai hänellä on jo vähän enemmän työntekijöitä ja horisontissa näkyykin jo yrityksen kasvu.

Koska me suomalaiset olemme mobiilikansaa, ovat sähköiset laitteet myös yrittäjille tuttuja: 92% pienyrittäjistämme on joku sosiaalisen median profiili käytössä ja he käyttävät sitä useita kertoja päivässä. 35–44-vuotiaista pienyrittäjistä kaikki käyttävät somea monta kertaa joka päivä!

Some ja sohva, vai some ja vessa?

Jos kerran suomalaisyrittäjille sosiaalinen media on tuttu, niin missä he sitten somea käyttävät? Vastaukset ehkä yllättivätkin. Nuoremmista, 25-34-vuotiaista 57% yrittäjistä kertoi käyttävänsä somea vessassa! No, saniteettitiloissa, mutta kyllähän se tiedetään, että vessaa tässä tarkoitetaan. Yrittäjän elämä on hektistä, eikä aikaa somettamiselle välttämättä jää, joten jokainen hetki on käytettävä hyväksi!

Jos katsotaan koko pienyrittäjäporukan tuloksia, niin siellä suurin osa (87%) yrittäjistä kertoo käyttävänsä somea sohvalla. Ja 57% käyttää somea töissä, mutta lähes yhtä moni, eli 62% käyttää sitä sängyssä. Pienyrittäjien somekäyttäytyminen ei siis valtavasti poikkea meidän muidenkaan somettamisesta. Siellä missä on puhelin, on somekin. Ja missä on yrittäjä, siellä on puhelin.

Tutustu sometutkimukseen

Lataa tutkimus!

Yrityksen some vai oma some?

Kun kysyimme pienyrittäjiltä heidän sosiaalisen median käytöstään, kävi ilmi, että vaikka oma some on heille hyvinkin tuttu, on yrityksen someprofiileissa vielä tekemistä. Vain 43%:lla pienyrittäjistä on Facebook-yritysprofiili, LinkedInissä heistä vain 10%:lla on yritysprofiili.

Tämä on ehkä yllättävääkin, sillä vaikka me suomalaiset olemme Facebook-kansaa ja meistä suurin osa edelleen käyttää sitä eniten somekanavista eniten, pidetään LinkedIniä kanavista ehdottomasti luotettavimpana. Kun kysytään kaiken kokoisilta suomalaisyrityksiltä, käy ilmi, että niistä suurin osa käyttää sosiaalista mediaa mainostamiseen. Jos yrityksellä ei ole sosiaalisessa mediassa profiilia, ei siellä ole helppoa myöskään mainostaa. Näin voisi päätellä, että pienyrittäjillä on sosiaalisessa meidassa vielä paljon otettavaa – erityisesti jos halutaan sinne kasvukäyrälle!

Mikä ihmeen pienyritys?

Pienyrityksellä tai jopa mikroyrityksellä tarkoitetaan alle 10 hengen yrityksiä. Tiesitkö, että Suomen pienyrityksistä 68% on yksinyrittäjiä? Eli 9 hengen yritys on pienyritykseksi jo suuri!

Pienyritysten suosituimmat somekanavat

  • 85%:lla on oma profiili Facebookissa
  • 72%:lla on oma profiili Instagramissa
  • 38%:lla on oma profiili LinkedInissä
  • 23%:lla on oma profiili Twitterissä
  • 21%:lla on oma profiili TikTokissa

Pienyritysten yritysprofiilit sosiaalisessa mediassa

  • 43% yrittäjistä on yritysprofiili Facebookissa
  • 33% yrittäjistä on yritysprofiili Instagram
  • 10% yrittäjistä on yritysprofiili LinkedInssä

Pienyritysten digitaalisten kanavien ja sosiaalisen median käytön kysely toteutettiin maaliskuussa 2022 sosiaalisen median eri kanavissa yrityksille, joissa työskentelee 1–10 henkilöä. Vastaajia oli yhteensä 174.

Lataa tästä talteen kyselyn tulokset infograafina!