logo

Hae koko Suomesta tai läheltäsi

Hae henkilöitä nimellä tai numerolla

Hae yrityksiä

Hae palveluita läheltäsi

Hae yrityksiä tai palveluita

Hae koko Suomesta tai läheltäsi


Toholampi
/Tuijan Fixupesu avoin yhtiö

Tuijan Fixupesu avoin yhtiö

Harjutie 1, 69300 Toholampi

Suljettu

Päätoimiala:

Autokorjaamo ja autohuolto

profile-1
Soita: 045 111 7034Verkkosivusto

Me huolehdimme autosi kerralla kuntoon

Sattuipa kerran, että vuosia uskollisesti palvellut auto alkoi nikotella. Huoltoonhan se oli vietävä. Huollossa moottori tutkittiin ja vikakin löydettiin, samalla vaihdettiin öljyt sekä tarkastettiin auton yleinen kunto. Uusien renkaiden osto ja vaihto sujui kätevästi samalla, eikä vanhoja renkaita tarvinnut viedä kotiin, vaan ne saattoi kätevästi jättää rengasvarastoon talteen odottamaan seuraavaa kertaa. Samalla huomattiin auton kylkeen sattunut pieni kolo, joka myös päätettiin hioa ja maalata, ettei siihen päässyt ruoste istumaan. Korjausmiehen maalatessa, verhoilija antoikin jo kuluneille penkeille uuden siistin pinnan. Lopuksi vielä sisätilat siistittiin ja auto pestiin, sekä vahattiin. Huollosta lähtiessä tuntui, kuin olisi ihan uudella autolla ajanut.

Autohuollot, -korjaukset ja -maalaukset. Rengasmyynti ja asennus

Juha p. +358 45111 7034

Autojen pesu, fixaus ja verhoilu. Koulutettu ompelija: vetoketjujen vaihdot, lahkeiden lyhennykset ja muut korjausompelut, sekä muut ompelupalvelut.

Tuija p. +358 45111 3525

Ota yhteyttä!


Palvelualue

Yrityksen sijainti
Toholampi
ToholampiHarjutie 169300

Sijainti ja reitti

Harjutie 1, 69300 Toholampi

63.76386224.25413
Katso reitti tähän osoitteeseenTilaa taksilogo

Talous- ja päättäjätiedot

Enemmän taloustietoa

finder

Aukioloajat

Maanantai

08:00 - 17:00

Tiistai

08:00 - 17:00

Keskiviikko

08:00 - 17:00

Torstai

08:00 - 17:00

Perjantai

08:00 - 17:00

Lauantai

Suljettu

Sunnuntai

Suljettu

Sopimuksen mukaan.

Tietoa

Tuijan Fixupesu Avoin Yhtiö

Päätoimiala: Autokorjaamo ja autohuolto

Harjutie 1, 69300 Toholampi

Y-tunnus: 24103602

Puhelin: 045 111 7034

Email: finnila.tuija@gmail.com

www.tuijanfixupesu.com


Saatat olla kiinnostunut

Kaipaatko minilomaa?

Day Spa

Bed and breakfast

Elämysmatkailu

Lomaosakkeet, lomahuoneistot

Haluatko uudistaa hiustyylin?

Kampaamot ja parturit

Parturi

Lataa Fonecta Caller sovelluskaupasta

Sovelluksella haet yhteystietoja ja tunnistat saapuvat puhelut

App StorePlay Store

Fonecta Caller

Caller Pro -tilaus

Fonecta Caller

Usein kysyttyä

Anna palautetta