Eteläpuisto 19, 28100 Pori
•
Suljettu
•
Päätoimiala:
Hautaustoimisto
Surutilanteessa voitte ottaa suoraan yhteyden meihin, arkisin klo. 9.00-16.30 ja lauantaisin avoinna sopimuksen mukaan. Voitte ottaa yhteyttä soittamalla, sähköpostilla tai tulla käymään toimistolla. Hautauspalvelumme toimii hienovaraisesti, laadukkaasti ja ammattitaitoisesti vainajaa kunnioittaen. Hautaustoimistossamme voidaan hoitaa tarvittaessa kaikki hautausjärjestelyt. Hautauspalvelut Otamme osaa menetykseesi. Suru vie aikaa ja voimia. Surutyön ohella vainajan läheisillä on asioita hoidettavana. Käytännön järjestelyissä on helpotus saada apua ja tukea luotettavalta taholta. Hautauspalvelumme palvelee ja neuvoo poikkeuksetta vuoden jokaisena päivänä kaikkina vuorokauden aikoina. Palvelussamme lähtökohtana on sekä vainajan tahto, toivomus, katsomus, siis vakaumus että toimiminen omaisten ehdoilla. Olemme sitoutuneet toimimaan Suomen Hautaustoimistojen Liiton eettisten ohjeiden mukaisesti, luottamuksellisesti ja asiakkaiden toiveita kunnioittaen. Hautauksen ennakkosopimus Toiveen omien hautajaisten järjestelyistä voi ilmaista etukäteen hautaussopimuksella. Surun kohdatessa on kuitenkin ryhdyttävä käytännön järjestelyihin, yleensä omaiset ovat kokeneet hyväksi aloittaa hautausjärjestelyt mahdollisimman nopeasti. Hyvin suunniteltu ja järjestelty hautaus auttaa osaltaan omaisia surutyössä, jättää kauniit muistot ja nostaa esiin toivon sekä jatkuvuuden näkökulman. Voitte ottaa meihin yhteyttä soittamalla, sähköpostilla tai tulla käymään toimistolla. Järjestelyt alkavat välittömästi. Arkut ja uurnat Laaja valikoima korkealaatuisia kotimaisia käsintehtyjä arkkuja ja uurnia. Käytämme ainoastaan suomalaisia avainlipputuotteita.
Maanantai
09:00 - 16:30
Tiistai
09:00 - 16:30
Keskiviikko
09:00 - 16:30
Torstai
09:00 - 16:30
Perjantai
09:00 - 16:30
Lauantai
Suljettu
Sunnuntai
Suljettu
Lauantaisin avoinna sopimuksen mukaan
Satakunnan Hautaustoimisto Oy
Päätoimiala: Hautaustoimisto
Eteläpuisto 19, 28100 Pori
Y-tunnus: 1964059-3
Puhelin: 045 133 4840
Email: pasi.honkaluoma@satakunnanhautaustoimisto.com
http://www.satakunnanhautaustoimisto.com