Taivaanpankontie 3, 70200 Kuopio
•
Seurakunta
•
Suljettu

Virkeä lähiöseurakunta Puijon ympärillä ja Kuopion pohjoisella maaseudulla
Seurakuntaan kuuluu noin 11.000 Puijonlaakson, Niuvan, Rypysuon, Länsi-Puijon, Julkulan, Päivärannan, Pihlajalaakson, Sorsasalon ja Ranta-Toivalan asukasta. Seurakuntalaisten ikäjakauma on melko tasainen. Siksi seurakunta elää kaikenikäisten keskellä ja tarjoaa toimintaa eri-ikäisille ja erilaisille ihmisille.
Seurakunnan elämän keskus on pyhäpäivien messu, jonka suunnittelemme ja toteutamme työntekijöiden ja seurakuntalaisten yhteistyönä. Pidämme esillä uskon perusasioita ja yhteistä vastuuta lähimmäisistä ja koko maailmasta. Etsimme mielellämme uusia ja tuoreita toimintatapoja. Parhaillaan valmistaudumme siihen, että 1. adventtina 2016 otetaan kirkossamme käyttöön virsikirja lisävihko.
Seurakunnassa toimii noin 300 vapaaehtoista vastuunkantajaa, joista monet hoitavat useita eri tehtäviä jumalanpalvelusten avustajina, kuoroissa, musiikkiryhmissä, ryhmien ohjaajina, lähimmäispalvelussa sekä diakonian, lähetyksen ja aikuistyön tehtävissä sekä kerhonohjaajina ja isosina.
Kokoavaa toimintaa on Puijon kirkolla ja Poukaman leirikeskuksessa, joka on seurakuntamme alueella. Puijon kirkko on rakennettu 1977, ja seurakunta on perustettu 1.1.1979.
Yritys
Kuopion evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä
Päätoimiala
Seurakunta
Osoite
Taivaanpankontie 3, 70200 Kuopio
Y-tunnus
0171444-3
Puhelin
040 484 8419
Sähköposti
Nettisivut
https://www.kuopionseurakunnat.fi
Onko tämä sinun yrityksesi?
Muokkaa yrityksesi tietoja Oma Fonecta -palvelussa.
Kirjaudu Oma Fonectaan
Maanantai
10:00 - 15:00
Tiistai
10:00 - 15:00
Keskiviikko
10:00 - 15:00
Torstai
10:00 - 15:00
Perjantai
10:00 - 15:00
Lauantai
Suljettu
Sunnuntai
Suljettu