Haapasuontie 257, 41370 Kuusa, Laukaa
•
Päätoimiala:
Tilitoimisto
Puusepäntaitoa ja kitaravalmistusta Keski-Suomessa!
Käytän kitaroideni valmistuksessa suomalaista kuusta, mäntyä, tervaleppää, koivua, loimukoivua, pihlajaa, tammea ja vaahteraa. Lisäksi kokeilun alla on muidenkin hyödyttömänä pidettujen puulajien sopivuus kitaran eri osiksi.
Halutessasi voit asiakkaanani suunnitella oman kitarasi mallin. Teen siitä piirustukset ja sen jälkeen hiomme sen yhdessä toiveittesi mukaiseksi uniikiksi, juuri sinulle sopivaksi.
Valikoimiini kuuluu akustinen, puoliakustinen ja sähkökitara sekä bassokitara.
Puutavaran hankinnassa käytän hyväkseni vuosikymmenten tuomaa kokemusta. Kaikki lähtee jo metsästä eli puiden kasvupaikka on tärkeä samoin kaatoajankohta. Sahaan puut omalla sahalaitoksellani. Näin varmistan, että puut on sahattu oikein. Kuivaus on myös tärkeää. Ilmakuivaus antaa parhaan tuloksen. Kuivaus kestää kaikkiaan viisi vuotta, joten se vaatii pitkäjänteisyyttä. Satulat valmistan poronsarvista. Osat kuten potikat, virityskoneistot, mikrofonit ja kielet ovat hyvälaatuisia, tunnettujen valmistajien tekemiä.
Ja lopputuloksena on laadukas, kaunis, yksilöllinen luontoarvoja korostava suomalaisen käsityötaidon tulos, kotimaisesta puusta valmistettu mahtavasti soiva kitara.
Kultapuro Ky
Päätoimiala: Tilitoimisto
Haapasuontie 257, 41370 Kuusa, Laukaa
Y-tunnus: 22425923
Puhelin: 040 716 4333
Email: kultapuro@gmail.com