Huonekalutehdas Laitala - tyylillä vuodesta 1932

Huonekalutehdas Laitala OY on perustettu vuonna 1932. Yhtiön perustaja Toivo Laitala syntyi Pietarissa, jossa hänen isänsä toimi kultaseppä Tillanderin palveluksessa.

Ennen vallankumousta hänen perheensä palasi Pohjanmaalle ja kävi Jurvassa veistokoulun oppien valmistamaan tyylikalustoja, lähinnä rokokoo-, kustavilais- ja empiretyylisiä.

Vuonna 1932 hän rakensi Jurvaan tehtaan, jossa valmistettiin tavallisia maalaishuonekaluja. Sota ja tehtaan palaminen keskeyttivät kuitenkin tuotannon. Sodan vielä jatkuessa Toivo Laitala rakennutti kuitenkin rohkeasti uuden tehtaan, keskittyen sodan jälkeen alkaneella jälleenrakennuskaudella kodin huonekalujen ohella myös kauppojen ja liiketalousten kalusteisiin. Laitalassa ammattitaitoiset veistäjät vastaavat koristeveistoksien viimeistellystä laadusta.

Raaka-aineena käytämme kotimaista kestävää ja kaunissyistä koivua, sekä tutkittuja hyviksi koettuja materiaaleja. Laitala Oy sijaitsee Jurvassa, joka tunnetaan erityisesti puuseppäpitäjänä. Myyntiverkostomme käsittää koko Suomen ja vientikaupalla on merkittävä osuus markkinoistamme.

Tuotteemme kestävät ika ja katseita. Viimeistelty laatu syntyy ammattitaitoisten veistäjien käsityönä ja perinteitä kunnioittaen.

Huonekalujamme viedään niin itään, etelään kuin länteenkin.Lisäksi Laitala Oy on yksi JUNETIN omistajayrityksistä. JUNETIN mallisto ja sen tuotteet perustuvat suomalaiseen, erityisesti jurvalaiseen puusepän- ja käsityöperinteeseen, yhdistettynä moderniin puuhuonekalujen valmistusteknologiaan.

Muita JUNETIN omistajayrityksiä ovat huonekalutehtaat Hakolahuonekalu Oy, Lintula Oy ja Peltola Oy.

Huonekalutehdas Laitala Oy, Kurikka
Huonekalutehdas Laitala Oy, Kurikka
Huonekalutehdas Laitala Oy, Kurikka
Huonekalutehdas Laitala Oy, Kurikka
Huonekalutehdas Laitala Oy, Kurikka
Huonekalutehdas Laitala Oy, Kurikka

Aukioloajat

Ma
Suljettu
Ti
Suljettu
Ke
Suljettu
To
Suljettu
Pe
Suljettu
La
Suljettu
Su
Suljettu
Yrityksestä ei ole vielä yhtään kirjoitettua kokemusta.