logo

Hae koko Suomesta tai läheltäsi

Hae henkilöitä nimellä tai numerolla

Hae yrityksiä

Hae palveluita läheltäsi

Hae yrityksiä tai palveluita

Hae koko Suomesta tai läheltäsi


Oulu
/ODL

ODL

Albertinkatu 16, 90100 Oulu

Päätoimiala:

Järjestöt, yhdistykset ja säätiöt

profile-1
profile-2
profile-3
profile-4
profile-5
profile-6
Verkkosivusto

ODL

Toimintamme ydin on ihmisten aito kohtaaminen, avun ja sen tarvitsijoiden yhteen sitominen – jo vuodesta 1896, jolloin perustettiin Oulun Diakonissalaitos kouluttamaan alan ammattilaisia sekä palvelemaan sairaita, köyhiä ja muista syistä apua tarvitsevia.

Juuremme ovat vahvasti diakoniassa, mikä nykypäivänä ilmenee näkyvimmin erityistukea tarvitsevien auttamisessa ja vapaaehtoistoiminnassa. Kaikki mitä teemme nousee lähimmäisenrakkauden pohjavirrasta, josta syntyy kohtaamisen, auttamisen ja rinnalla kulkemisen asenne.

Työskentelemme kunnianhimoisesti elämänhallinnan, hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. Kuljemme rinnalla elämän solmukohdissa, pienissä ja isoissa onnistumisissa. Palvelumme ja osaamisemme perustuvat monialaiseen asiantuntijuuteen ja luotettavaan tietoon.

Jokaisella on oikeus hyvään elämään – siksi teemme tätä työtä.


Palvelualue

Yrityksen sijainti
Oulu
OuluAlbertinkatu 1690100

Sijainti ja reitti

Albertinkatu 16, 90100 Oulu

65.00921225.47152
Katso reitti tähän osoitteeseenTilaa taksilogo

Talous- ja päättäjätiedot

Enemmän taloustietoa

finder

Tietoa

Oulun Diakonissalaitoksen Säätiö sr

Päätoimiala: Järjestöt, yhdistykset ja säätiöt

Albertinkatu 16, 90100 Oulu

Y-tunnus: 02430047

Email: info@odl.fi

www.odl.fi


Toimipisteet, 3 kpl

Kahvila ODL Solmu

Isokatu 47 , 1. krs, 90100 Oulu

ODL Liikuntaklinikka

Albertinkatu 18 A, 90100 Oulu

ODL Yhdessä

Isokatu 47, 90100 Oulu

Saatat olla kiinnostunut

Kaipaatko minilomaa?

Day Spa

Bed and breakfast

Elämysmatkailu

Lomaosakkeet, lomahuoneistot

Haluatko uudistaa hiustyylin?

Kampaamot ja parturit

Parturi

Lataa Fonecta Caller sovelluskaupasta

Sovelluksella haet yhteystietoja ja tunnistat saapuvat puhelut

App StorePlay Store

Fonecta Caller

Caller Pro -tilaus

Fonecta Caller

Usein kysyttyä

Anna palautetta