Hae toimialalla: Maanrakennus Joensuu

E. Hartikainen Oy

Maanrakennus ja maansiirto

Tietoa meistä

Toiminta alkoi vuonna 1965 yhden miehen maarakennusliiketoiminnasta Pohjois-Karjalassa.

Yhtiöön kuuluvat E. Hartikainen Oy maarakennuksen liiketoiminta sekä monimerkkien Autotalo Hartikainen Joensuussa, Kuopiossa, Iisalmessa ja Kajaanissa.

Maarakennuksen liiketoiminnan vahvuutena on kaivosurakointi. Vuosikymmenien kokemus maarakennusurakoijana ja luottamus yhtiön toimintaan on tuonut yhtiölle merkittäviä urakoita koko valtakunnan tasolla. Yhtiön osaaminen kattaa kaivosten aluerakentamisen ja massojen käsittelyn lisäksi, teollisuuden pohjarakentamisen sekä infrarakentamisen. Osaava henkilökunta, vahva ja järeä kalusto sekä luotettava kumppanuus ovat E. Hartikainen Oy:n maarakennuksen menestyksen tekijöitä.

Yhtiön autoliiketoiminta alkoi vuonna 1984 Joensuussa. Nykyisin yhtiö omistaa neljä autotaloa Joensuussa, Kuopiossa, Iisalmessa ja Kajaanissa. Hartikainen on 10 eri automerkin jälleenmyyjä ja 19 merkin huolto- ja varaosapalveluiden toimittaja. Yhtiön autoliiketoiminnan monimerkkiympäristö on ollut vahvuutena viime vuosien alan muutoksessa ja murroksessa.