logo

Varsinais-Suomen maakunta

Kustavi

Löydä Kustavin parhaat palvelut ja kaupat tämän sivun kautta. Selaa yrityksiä, tarkista ajantasaiset yhteystiedot ja aukioloajat ja ota yhteyttä!

Tekemistä Kustavissa

Kustavi on luonnonkaunis kunta Varsinais-Suomen lounaisrannikolla, Vakka-Suomessa, noin tunnin ajomatkan päässä Turusta. Se sijaitsee tunnetun Saariston Rengastie -matkailureitin varrella. Kauniit maisemat hiekkarantoineen ja jylhine kallioineen tekevät paikkakunnasta luontomatkailijan paratiisin.

Merellinen kunta on maankuulu lähes 2 000 saaresta koostuvasta saaristostaan. Yli 3 000 kesäasunnon ansiosta kyseessä on Suomen suurin mökkikunta asukaslukuun suhteutettuna. Kesä onkin kunnassa vilkasta aikaa, sillä silloin väkimäärä kymmenkertaistuu kesäasukkaiden ja matkailijoiden myötä.

Kävijöitä Kustaviin houkuttelevat esimerkiksi hyvät kalavedet, viihtyisät vierasvenesatamat, monipuoliset kulttuuritapahtumat sekä ainutlaatuinen käsityötarjonta. Kustavi on ympärivuotinen kalastusmatkailun kohde, mutta myös suosittu yritysten virkistyslomakohde. Kulttuurielämyksiä tarjoaa vuosittain heinäkuussa järjestettävä Volter Kilpi -kirjallisuusviikko. Lohimarkkinat ja Muinaistulien työ keräävät kävijöitä elokuussa, Mörk ö -kulttuuritapahtuma puolestaan marraskuussa.

Palvelut Kustavissa

Tilanteen vaatiessa

Taksi




Kankaat ja sisustus

Ompelimo

Hiukset, hoidot ja hemmottelut

Kampaamo


Huolto, korjaus ja kunnossapito

PutkimiesSähköasentajaSuutari


Naapurikunnat

TaivassaloNaantaliBrändöUusikaupunkiParainen

Kaupunginosat

Anavainen, Rahinkorpi, Hullberga, Iso-Rahi, Parattula, Koila, Laupunen, Pohjois-Vartsala, Vuosnainen, Salmittu, Kaurissalo, Ruoni, Pleikilä, Kevo, Johteenkulma, Juontte, Viherlahti, Etelä-Vartsala, Koelsuu, Ruola, Kivimaa, Looperi


Lataa Fonecta Caller sovelluskaupasta

Sovelluksella haet yhteystietoja ja tunnistat saapuvat puhelut

App StorePlay Store

Fonecta Caller

Caller Pro -tilaus

Fonecta Caller

Usein kysyttyä

Anna palautetta