Suomen ensimmäinen LinkedIn Awards palkitsee parhaat LinkedIn-kampanjat

Kilpailussa valitaan muiden muassa Suomen paras liidimarkkinointikampanja, Suomen paras brändikampanja ja paras suomalainen yrityssivu. Yksilöpalkinto myönnetään vaikuttavimmalle henkilölle yleisöäänestyksen perusteella.

Suomessa ensimmäistä kertaa järjestettävä LinkedIn Awards palkitsee parhaat suomalaiset LinkedIn-kampanjat ja -tekijät seitsemässä eri kategoriassa. Kilpailuun voivat osallistua yritykset ja henkilöt, jotka ovat olleet aktiivisia LinkedInissä kuluvan vuoden aikana. Kilpailutöitä voi jättää 25. lokakuuta asti. Voittajat julkistetaan 13. marraskuuta Helsingissä järjestettävässä gaalassa.

Kilpailun tavoitteena on kannustaa suomalaisyrityksiä kehittämään markkinointiaan paremmaksi LinkedInin avulla. Kilpailun järjestää Suomen virallinen LinkedIn Marketing Solutions -kumppani Fonecta.

”LinkedIn-mainonta tarjoaa valtavan määrän mahdollisuuksia markkinointiin, mutta moni suomalaisyritys ei osaa hyödyntää niitä. Kilpailulla haluamme saada näkyvyyttä niille menestyksekkäille mainoskampanjoille, joissa LinkedIn on ollut keskeinen kanava”, sanoo Fonectan LinkedIn Partner Manager Salla Vainionpää.

Kilpailussa palkitaan Suomen paras Lead Gen -kampanja, paras B2B-videokampanja, paras brändikampanja, innovatiivisin kampanja sekä paras markkinoinnin ja myynnin yhteistyö. Lisäksi valitaan paras suomalainen yrityssivu sekä myönnetään yksilöpalkinto henkilölle, joka on tehnyt suurimman vaikutuksen.

Voittajat valitsee tuomaristo, johon kuuluvat Dynamo&Sonin toimitusjohtaja Anna Holtari, Mirumin Client Lead Patrick Juselius, Finnairin BtoB Marketing Manager Heidi Koivisto, Dentsu Aegis Networkin Client Engagement Director Heli Ruotsalainen, LähiTapiolan sosiaalisen median päällikkö Jari Viljemaa, Fonectan toimitusjohtaja Mari Eklund sekä Fonectan Salla Vainionpää.

Yritysjohtajat kiinnostavat nyt suomalaisia LinkedIn-käyttäjiä

LinkedIn on ammatillisen verkostoitumisen kanava, jota Suomessa käyttää 1,2 miljoonaa ihmistä eli yli kolmannes työikäisistä. Salla Vainionpään mukaan suomalaisyritykset eivät osaa vielä ottaa kanavasta kaikkea hyötyä irti.

”LinkedIn on maailman suurin asiantuntijoiden sosiaalinen kanava, mutta se mielletään usein vain rekrytointikanavaksi. LinkedIn on paljon muutakin: yksityishenkilöt voivat etsiä tietoa eri toimialoista, oppia uutta, seurata vaikuttajia ja hakea neuvoa asiantuntijoilta. Yritykset voivat kohdentaa viestiään tehokkaasti ja tavoittaa käyttäjiä kansainvälisellä tasolla”, Vainionpää kertoo.

Suomen LinkedIn-kulttuuri on omaksuttu pitkälti Yhdysvalloista, mikä näkyy kanavassa käyttäytymisessä.

”Käyttäjällä voi olla ennakkoluuloja kanavaa kohtaan ja käsitys, että LinkedInissä pitää ilmaista itseään tietyllä tavalla, joka voi tuntua vieraalta. Olisi hienoa, jos Suomessa kanavaa hyödynnettäisiin reilusti omalla tyylillä”, Vainionpää sanoo.

Vainionpään mukaan yritysjohto on nyt aktivoitumassa myös LinkedInissä.

”Olemme havainneet, että käyttäjät haluavat kuulla yrityksistä ja niiden johtajista. Tässä on monelle yritykselle erinomainen mahdollisuus kehittää omaa ulosantiaan sosiaalisessa mediassa.”

Lisää tietoa kilpailusta: www.linkedinawardsfinland.fi

Lisätietoja:

Salla Vainionpää 

LinkedIn Partner Manager, Fonecta

p. 040 357 2543

salla.vainionpaa@fonecta.com 

Lisää tietoa Fonectan markkinointipalveluista: www.fonecta.fi/yrityksille

Fonecta tarjoaa yrityksille tehokkaat digitaaliset ratkaisut verkosta löytymiseen, markkinointiin sekä parempaan asiakasymmärrykseen. Palveluvalikoima kattaa kaikki ostoprosessin eri vaiheet aina mielenkiinnon herättämisestä ostoon ja sitouttamiseen. Fonectan missio on auttaa suomalaisia yrityksiä parantamaan digitaalista kilpailukykyään. Fonecta työllistää viidellä paikkakunnalla yhteensä n. 350 asiantuntijaa, jotka palvelevat 36 000 yritysasiakasta ympäri Suomen.

0 0