SEM, SEO vai SEA?

28.1.2023 | Lukuaika 3 min

SEM, SEO, SEA – vilisevätkö kirjaimet jo silmissäsi? Ei mikään ihme, jos pääsi menee pyörälle eri kirjainyhdistelmien keskellä, varsinkaan jos päätoimista työtäsi ei ole työskennellä näiden termien kanssa. Kerrataanpa, mitä eroa niillä on keskenään.

SEA – online-mainontaa monessa muodossa

SEA (Search Engine Advertising) on nimensä mukaisesti mainontaa, pääosin hakukoneissa, mutta myös muilla verkkosivuilla. Mainosten avulla yritykset tähtäävät verkkosivujen kävijäliikenteen ja liidien määrän sekä ennen kaikkia myynnin kasvuun. Tavallisesti hakukonemainonta toteutetaan Googlen Ads -palvelulla (entinen Google AdWords), jonka kautta voi mainostaa mm. Googlen hakukoneessa, mainosverkostoon kuuluvilla verkkosivuilla tai vaikkapa Gmailissa.

Hakukonemainonta on tehokas keino lisätä kotisivujen kävijäliikennettä, eli klikkejä sivustolle. Mainonnan avulla tavoitellaan klikkien lisäksi konversiota eli myyntiä ja liidejä. SEA on ketterä kanava, jolla voidaan saavuttaa tuloksia nopeasti ja jonka avulla tavoitetaan ostopolun loppupäässä kulkevat kuluttajat.

SEO tuo näkyvyyttä luonnollisissa hakutuloksissa

SEO (Search Engine Optimization) eli hakukoneoptimointi pyrkii nostamaan verkkosivun hakukoneiden luonnollisissa tuloksissa mahdollisimman hyville sijoille valituilla avainsanoilla. Hakukoneoptimointi siis ei ole maksettua mainontaa eikä luonnollisten tulosten sijoituksia voi parantaa maksamalla. Luonnollisissa tuloksissa saavutetut sijat ovat pysyvämpiä kuin mainonnassa, jossa näkyvyys tippuu nollaan rahahanojen sulkeutuessa.

Hakukoneoptimointi pitää sisällään toimenpiteitä sekä sivustolla (on-site) että sen ulkopuolella (off-page), jotka tähtäävät parantamaan verkkosivun sijoituksia hakutuloksissa. Sivuston hakukoneoptimointiin kuuluu sisällön tekninen sekä sisällöllinen optimointi. Lähes kaikkea sivustolla olevaa voi muokata ja hienosäätää hakukoneoptimoinnin näkökulmasta laadukkaamman ja paremmin sijoittuvan sivuston saavuttamiseksi.

Hakukoneoptimointi on verrattain hitaampaa ja pitkäjänteisempää kuin esimerkiksi hakusanamainonta. Sitä voi tehdä kahdella tapaa: sisällön hakukoneoptimointia tai teknistä hakukoneoptimointia. Hakukoneoptimoinnin tulokset näkyvät hitaasti, ja se vaatii testausta, arviointien tekoa ja ennustamista. Toisaalta taas hyvin toteutettuna sen tulokset ovat pysyvämpiä.

Yrityskotisivujen hakukoneoptimointi - selkeä opastus, ymmärrettävät esimerkit

Lataa opas

SEM kokoaa kaiken alleen

SEM (Search Engine Marketing) käsittää kaiken edellä esitetyn. Sitä käytetään usein synonyymina hakusanamainonnan kanssa, mutta virallinen määritelmä tarkoittaa hakukonemarkkinointia, joka pitää sisällään niin hakukonemainonnan (SEA) kuin hakukoneoptimoinninkin (SEO). SEM:n avulla lisätään kävijäliikennettä, myyntiä ja bränditunnettuutta hakukoneiden kautta saapuvan maksetun sekä maksuttoman liikenteen kautta. Strategisessa hakukonemarkkinoinnissa mainonta ja hakukoneoptimointi palvelevat suunnitelmallisesti ja tavoitteellisesti toisiaan. Optimimaalinen tilanne yleensä on, että yrityksen markkinoinnissa tehdään kumpaakin. Tällöin on todella tärkeää, että molemmat lähestymistavat palvelevat samaa strategiaa ja että niiden prosessit – ja erityisesti tekijät – keskustelevat keskenään.

Millä tavalla sitten hakukoneista löydytkään, on hyvä ymmärtää seuraavat asiat: