Santeri Jaakkola kertoo, miksi yhteistyö partnerin kanssa kannattaa

Partnerit ovat avain menestykseen

On melkein itsestäänselvyys, että kaikilla liiketoiminnan osa-alueilla pärjääminen yksin ilman kenenkään apua, on vähintäänkin vaikeaa. Kirjoitin aiemmassa blogissani siitä, kuinka haastavaa on ymmärtää suurempaa kuvaa markkinoinnista, silloinkin, kun osaa käyttää eri teknologioita. Sillä se, että opettelet käyttämään vasaraa ei vielä tee sinusta puuseppää.

Riittävän asiantuntemuksen kehittyminen vaatii pitkän kokemuksen erilaisista kanavista, työtavoista ja epäonnistumisista. Ja siksi yrityspäättäjänä haluatkin ympärillesi osaavia ihmisiä ja toimiva teknologioita myös oman yrityksesi ulkopuolelta. Alla listattuna kolme tärkeintä kategoriaa erilaisista partnerityypeistä.

1. Integraatiot ovat teknologian lahja maailmalle

Teknologia yksin harvoin pelastaa kaikkea, mutta järjestelmä, joka sisältää paljon integraatioita eli pystyy keskustelemaan muiden järjestelmien kanssa, on riskienhallintaa parhaimmillaan. Arjessa tähän törmää esimerkiksi verkkokauppa-alustoissa, jotka toimivat saumattomasti monien eri järjestelmien (maksujärjestelmät, logistiikka, varastonhallinta, CRM, jne.) kanssa. Parhaimmillaan tämä helpottaa verkkokauppayrittäjän arkea, mutta pahimmillaan, jos yritys ei ole osannut tilausvaiheessa ennakoida riittävästi, vaatii jokainen uusi muutos erillisen työpyynnön ja hankaloittaa liiketoiminnan pyörittämistä. 

Kun siis yritys lähtee toteuttamaan uutta projektia, kannattaa aina varautua siihen, että projekti saattaa kasvaa tai vaatia enemmän kuin mihin alussa varauduttiin. Esimerkiksi Facebookin dynaaminen mainonta on mahdollista suoraan joistain verkkokauppa-alustoista ilman manuaalista työtä. Jos olet tilannut verkkokaupan edullisesti tutulta diginäppärältä kaverilta, joudut todennäköisesti erikseen pyytämään häntä tekemään kaikki muutokset manuaalisesti, kun taas kokonaisuutta ymmärtävä kumppani on jo valmiiksi varautunut mahdollisiin muutoksiin.

2. Partnerit auttavat ajattelemaan

On vanhanaikaista ajatella, että partneri, oli se sitten yrityskumppani tai ihminen, palkataan tekemään vain yhtä tiettyä työtehtävää. Monet tietotyöläisen työtehtävät voidaan nyt ja jatkossa automatisoida, joten partnerilta ostetaankin näkökulmaa ja asiantuntemusta siihen, miten automaatiota ja eri alustoja kannattaa parhaiten hyödyntää ja mitkä niistä palvelevat parhaiten juuri sinun tavoitteitasi.

Annetaanpa yksi esimerkki. Ostoaikeissa olevalle ihmiselle alkaa olla tarjolla eri vaihtoehtoja niin paljon, että oikean valinnan tekeminen on jo vaikeaa. Tässä päätöksentekovaiheessa osaava myyjä osaa rajata vaihtoehtoja sopiviin. Hyvä kumppani (konsultti, myyjä) osaa myös katsoa ostotilannetta pidemmälle. Sen lisäksi että hän osaa esitellä tilanteeseen parhaimmin sopivan vaihtoehdon, hän osaa myös kertoa oman näkemyksensä siitä, mitä seuraavaksi kannattaa tehdä tai mihin panostaa.

3. Ekosysteemi on yhteistyön kokonaisvaltaisin muoto

Kuten luonnon ekosysteemeissä, myös yritysmaailmassa voidaan muodostaa symbiooseja eli yhteenliittymiä, ekosysteemejä, joissa molemmat osapuolet tuovat omat parhaat puolensa yhteiseen hyvään. Apple ja Google ovat luoneet omat ekosysteeminsä omille asiakkailleen, jotka lähes huomaamatta käyttävät näitä palveluita saumattomasti, niin digitaalisessa kuin reaalimaailmassakin.

Konkreettisemmalla tasolla tämä tarkoittaa yksinkertaisuudessaan sitä, että yritys miettii, minkälaista osaamista tarvitaan, jotta asiakkaan palvelu voidaan toteuttaa. Kaikkea ei tarvitse tehdä itse ja voidaan ottaa avuksi luotettavaksi tiedettyjä kumppaneita. Suosituksen luotettavasta kumppanista voi saada toiselta kumppanilta tai vastaavasti itse antaa. 

Esimerkiksi mainonnan kumppanisi voi suositella luotettavaa verkkokauppakumppania, jos ei itse tarjoa vastaavaa palvelua. Koska nykyään eri järjestelmillä on yhteiset teknologiat tai integraatiot, joilla saadaan tiedot kulkemaan eri järjestelmiin vaivattomasti, ei loppukäyttäjä eli asiakas edes huomaa palvelutarjoajien ekosysteemiä, vaan näkee vain sen tahon, jolta on palvelun ostanut.

Yrityksen pitäisikin miettiä isoa kuvaa. Mihin halutaan mennä ja mitä halutaan saavuttaa? Todennäköisesti joku on jo ratkaissut monet näistä ongelmista ja yrityksen tehtäväksi jää miettiä oikeat kumppanit, jotka tuovat lisäarvoa eivätkä pelkkää yksittäistä ratkaisua. On turha alkaa itse pohtia ratkaisua ongelmaan, jonka joku muu on jo ratkaissut. On olemassa valtava määrä valmiita yhteistyön muotoja, ne pitää vaan löytää ja osata hyödyntää.

Mistä tiedän, tarvitsenko partneria?

Partnereiden käyttö liiketoiminnan tehostamisessa ei sinänsä ole mikään uusi keksintö. Lähes yritys kuin yritys ulkoistaa kirjanpitonsa ammattilaiselle sen sijaan että tekisi sen itse, miksei samaa logiikkaa hyödynnettäisi myös muussa toiminnassa? Erityisesti markkinoinnissa yritys hyötyy osaavasta partnerista, sillä kumppani tuntee oman alueensa lainalaisuudet ja parhaat käytännöt parhaiten ja pystyy näin tuottamaan parhaan hyödyn kumppanilleen. 

Jos siis vielä mietit, tekisitkö itse, vai ottaisitko avuksi kumppanin, mieti tätä: oletko tämän alueen paras osaaja, jolla on viimeisin tietotaito aiheesta? Jos vastasit kyllä, on sinulle varmasti paras ratkaisu tehdä itse. Mutta jos vähänkään epäröit tai vastasit ei, on ratkaisu partneruus. Sillä siitä hyötyy paitsi yrityksesi myös asiakkaasi.

Fonecta tekee markkinoinnista helppoa

0 0