Näin vältät kotisivujen tekemisen 9 yleisintä virhettä

24.1.2019 | Lukuaika 6 min

Kotisivujen teko on yksinkertaisempaa kuin koskaan ennen. Yrittäjä voi helposti ja nopeasti tehdä itse kotisivut yritykselle alusta loppuun esimerkiksi Kotisivukoneella.

Oman toimintansa asiantuntijana ja tekemisen huumassa unohtuvat kuitenkin helposti tietyt perusasiat ja käyttäjän näkökulma. Varmista, etteivät nämä 9 yleisintä virhettä paista yrityksesi kotisivuilta – tai jos näin on, ota näistä vinkeistä vaari. Äläkä huoli, et ole ainoa, jonka sivuissa on parannettavaa.

Jos tuntuu siltä, että verkkosivuissasi on paljon parannettavaa, kannattaa harkita Avaimet käteen -kotisivujamme.

Virhe 1: kotisivut tehdään itseä, eikä asiakasta varten

Virhe: Asiakkaalle oleellista tietoa on erittäin niukasti saatavilla. Tieto on sijoitettu epäloogisesti. Sivuilla luetellaan tuotteen teknisiä ominaisuuksia, eikä tarjota ratkaisua asiakkaan ongelmaan.
Tee näin: Mieti, mitä kerrot asiakkaalle, joka ei sivuille saapuessasi tunne tuotettasi tai palveluasi lainkaan. Jos se tuntuu itselle vaikealta, teetä vaikka kysely sukulaisillasi.

Pidä huoli, että heti ensimmäisenä saavuttuaan sivustolle asiakas näkee selkeästi, mitä, missä ja kenelle tarjoat. Suunnittele asiakkaan ostopolku valmiiksi ja ohjaa häntä polulla. Huomaa myös optimoida muutkin laskeutumissivut kuin etusivu.

Keskittyminen omaan näkökulmaasi

Jos kirjoitat kotisivujen tekstit omasta näkökulmastasi, on vaarana, ettei asiakkaasi ymmärrä, miksi hänen pitäisi asioida kanssasi. Sinä nimittäin tunnet tuotteesi liian hyvin.

Muista kotisivuja luodessasi asettua asiakkaan kenkiin – mitä hän tietää valmiiksi tuotteestasi ja mikä on oleellisinta tietoa hänelle. Mitä asiakas kysyy, kun hän saapuu sivullesi? Vastaa hänen kysymyksiinsä. Tähän on usein hyvä pyytää apua muilta ammattilaisilta ulkopuolisen näkökulman saamiseksi.

Miksi kotisivut edes tarvitaan? Lue artikkelista lisää kotisivujen tärkeydestä.

Virhe 2: luettavuus on unohtunut

Virhe: Yrityksen verkkosivut tervehtivät saapujaa tekstiseinällä, ylhäältä alas, laidasta laitaan, ilman välejä, väliotsikoita tai tyhjää tilaa ympärillä. Pelkkä ajatuskin hermostuttaa, vai mitä?

Tee näin: Kotisivujen tekeminen on hyvä suunnitella sisällön osalta. Informatiivisuuden sekä hakukonenäkyvyyden kannalta on hyvä olla paljon tekstiä, mutta huolehdi silloin tasapainosta tekstin ja tyhjän tilan kanssa. Ihmiset eivät jaksa lukea kovin pitkiä, yhtäjaksoisia verkkotekstejä, vaan mielenkiinto herpaantuu helposti.

Sivujen tekstin tulee olla ilmavaa ja helposti silmäiltävää: suosi lyhyitä kappaleita, väliotsikoita, listoja sekä helppolukuista fonttia. Myös tyhjä tila kappaleiden reunoilla on tutkitusti tärkeää luettavuuden kannalta. Alla luettelemme vielä muutaman yleisen kompastuskiven:

Liian vähän tekstiä

Tämä on yleistä kotisivuilla, jotka on tehty siksi että “kotisivut pitää olla”, mutta niihin ei ole ollut aikaa eikä halua panostaa.

Hyvät kotisivut ovat niin informatiiviset, että sivustolla vierailija voi jo niiden perusteella tehdä ostopäätöksen, ja korkeintaan kysellä juuri hänen tarpeisiinsa liittyviä tarkentavia kysymyksiä erikseen. Tarjoa potentiaaliselle asiakkaallesi siis ennemmin paljon informaatiota kuin liian vähän.

Huono luettavuus

Tällä tarkoitetaan sitä, että tekstiä on paljon, mutta sitä ei ole rytmitetty helposti luettavaksi. Kukaan ei lue nettisivuja kuin kirjaa, paitsi jos kyseessä on e-kirja – sitä kotisivusi tuskin on.

Kotisivut silmäillään nopeasti ja tällöin silmiin tarttuvat parhaiten otsikot, listat, Call to action -napit ja selkeät infolaatikot. Rytmitä teksti siis helposti silmäiltäväksi ja jätä myös sopivasti tyhjää tilaa, jotta yleisilme säilyy ilmavana eikä sivustollasi vastaantuleva tekstiseinä uuvuta lukijaa heti alkuunsa.

Tärkeät asiat pdf-tiedostoissa

Pyri tuomaan kaikki tärkeä informaatio mahdollisimman helposti lukijan saataville. Erikseen avattavat ja ladattavat pdf-tiedostot eivät tätä ole.

Jos jotain on pakko laittaa pdf-tiedostoihin, pyri laittamaan vain infoa, josta lukija voi linkkien otsikoiden perusteella etsiä tarvitsemansa ja avata vain yhden tiedoston, sen sijaan että hänen pitäisi klikkailla auki 5 eri pdf-tiedostoa.

Jos olet ravintoloitsija, älä siis piilota ruoka- ja viinilistoja pdf:iksi vaan tarjoa info suoraan sivustolla.

Virhe 3: yhteystiedot puuttuvat tai ovat vaikeasti löydettävissä

Virhe: Asiakas klikkailee sivulta toiselle yhteystietojasi etsien, näitä kuitenkaan löytämättä. Lopulta hän turhautuu ja klikkaa takaisin Googlen hakutuloksiin, josta hän päätyy toisen firman sivuille.

Tee näin: Yhteystietojen tulee olla löydettävissä yhdellä klikkauksella, tai jopa jokaisella yksittäisellä sivulla helposti nähtävissä. Kun teet kotisivusi itse, muista laittaa esille kaikki tärkeät tiedot osoitteesta puhelinnumeroon, sähköpostista karttalinkkiin ja y-tunnukseen. Näin lisäät mahdollisuuksia yhteydenottoon ja annat luotettavan kuvan yrityksestäsi.

Hyödynnä myös chatbotia palvelemaan asiakkaitasi silloin, kun he kaipaavat apua pelkän staattisen lomakkeen takia. Myös dynaaminen lomake on hyvä vaihtoehto, kun haluat palvella asiakkaitasi kunnolla.

Lue lisää kotisivujen tekemisestä, lataa maksuton Toimivien kotisivujen opas!

Virhe 4: Huono rakenne

Virhe: asiakas klikkailee sivulta toiselle, eikä löydä etsimäänsä. Keskittymiskykymme on hyvin lyhyt, joten jos oikea tieto ei löydy nopeasti, lähdemme pois sivustolta.

Tee näin: Sijoita navigaatio loogiseen paikkaan kuten sivun yläpalkkiin tai oikeaan tai vasempaan reunaan. Nimeä sivut loogisesti ja pidä huolta, että kyseisiltä sivuilta löytyy otsikossa kerrottu asia. Tee myös yhteydenotto helpoksi ja ohjaa yhteydenottoon useammasta paikasta sekä useammalla tavalla. Yhä useimmin asiakkaasi etsii sinua mobiililaitteella, pidä siis huoli, että sinulle voi soittaa suoraan nettisivulta.

Älä siis leiki salaperäistä ja jätä kotisivuillesi liikaa kysymyksiä ilmaan olettaen, että asiakkaasi on niin kiinnostunut, että ottaa yhteyttä vain selvittääkseen, mitähän sinä mahdoit tarkoittaa. Tarjoa selkeää informaatiota – toki voit tehdä sen omaan tyyliisi.

Salaperäisyys on OK vain, jos tarjoat vastaukset kysymyksiin myös helposti samalla sivustolla.

Virhe 5: kuvat ovat huonolaatuisia tai eivät liity asiaan

Virhe: Asiakas tekee arviotaan palvelun luotettavuudesta pimeiden ja pikselöityneiden kännykkäotosten sekä lemmikkispanielin kuvien perusteella. Mahtaako hän vakuuttua?

Tee näin: Kotisivusi ovat yhtä kuin yrityksesi julkisivu. Hyvälaatuiset, originaalit kuvat ovat ikkunoita yritykseesi, esitellen liiketilojasi, tuotettasi ja henkilökuntaasi, ja ne luovat sivustolle halutun tunnelman. Niiden tarkoitus on muun sisällön kanssa saada asiakas lähemmäs ostopäätöstä. Ammattikuvaajia on valmiina auttamaan sinua pilvin pimein, mikä ei ole lainkaan huono sijoitus.

Vältä myös näitä:

Geneerisyys & kuvapankkikuvat

Vaikka haluat olla selkeä ja informatiivinen, haluat kotisivuillasi myös erottua muista eduksesi. Tähän voit vaikuttaa sivuston laadukkaalla visuaalisella suunnittelulla ja selkeällä brändi-ilmeellä.

Kuvapankkikuvillakin on aikansa ja paikkansa sivuston yleisessä kuvituksessa, mutta yritystäsi esittelevien kuvien tulisi olla aitoja, laadukkaita otoksia. Ne ovat tärkeässä roolissa kertomassa tarinaa sinun yrityksestäsi ja erottamassa sitä massasta. Sitä eivät tee kuvapankkien teennäiset tilannekuvat.

Liika mainosmaisuus

Haluat toki kehottaa asiakasta yhteydenottoon kotisivuillasi ja tuoda tarjoukset selkeästi esiin, mutta liika on liikaa.

Jos kotisivu pursuaa keltaisia tarjouslaatikoita ja huutaa silmille ostokehotuksia toisensa perään, on vaarana, että se syö yrityksesi uskottavuutta asiakkaan silmissä. Mieti tarkkaan, millaisen mielikuvan yrityksestäsi tahdot antaa, ennen kuin rakennat kotisivustasi tarjouslaarin.

Virhe 5: hakukoneoptimointi ja analytiikka on laiminlyöty

Virhe: Sivustoon on nähty paljon vaivaa, mutta sinne löytävät vain asiakkaat, jotka tietävät hakea yritystäsi Googlessa sen täsmällisellä nimellä.

Tee näin: Tänä päivänä on lähes turha ylläpitää nettisivua, jota ei ole hakukoneoptimoitu. Yrityksesi nimellä Googlesta sinua hakevat asiakkaat ovat vain murto-osa asiakaspotentiaalista, jonka voisit tavoittaa optimoimalla sivustosi.

Analytiikan avulla sen sijaan opit, mistä ja millä hakusanoilla sivustollesi saavutaan – näin voit kohdentaa digimarkkinointitoimenpiteesi entistä tarkemmin. Kannattaa myös harkita Google-hakukonemainontaa. Lue myös, miten asiakkaiden ostokäyttäytyminen on muuttunut viime vuosina.

Hakukoneoptimointi on erittäin tärkeässä roolissa kotisivujesi löydettävyyden ja käytettävyyden kannalta. Älä kuitenkaan sorru täyttämään sivuasi hakusanoilla – Google huomaa sen nopeasti ja voi rankaista sivuasi hakukonesijoituksiasi tiputtamalla.

Lisäksi tällainen teksti ei ole asiakkaallesikaan miellyttävää tai mielekästä lukea. Pysy asiassa ja käytä hakusanoja harkiten, tällöin et yleensä voi mennä pieleen. Oikeaoppiseen hakukoneoptimointiin saat ja kannattaa myös hakea apua asiantuntijoilta.

Virhe 6: sivusto ei toimi tai skaalaudu mobiiliselailuun sopivaksi

Virhe: Asiakas kohtaa sivulle saavuttuaan virheilmoituksen, kuvien sijasta sivuilla ammottaa valkoisia aukkoja, sivusto ei lataudu kunnolla tai skaalaudu puhelimen ruudulle sopivaksi.

Tee näin: Kaikki yllämainitut ovat erittäin hyviä tekijöitä karkottamaan sivuille päätyvät asiakkaat pois vain sekunneissa! Tarkista siis, että sivustosi on kunnossa ja toimii moitteettomasti kaikilla selaimilla. Yhä useampi surffaa nykyään kännykällä tai tabletilla, eivätkä he jaksa zoomailla sisältöä kovin kauaa, jos kotisivujasi ei ole rakennettu responsiivisiksi.

Visuaalisilla ominaisuuksilla kikkaillaan liikaa

Erilaisilla design-elementeillä leikkiminen on lähtenyt käsistä – sivuille tulija pökertyy alkuunsa ja varsinainen asia hautautuu värien ja vilkkuvien tekstilaatikoiden ilotulitukseen. Pidä siis sivusto selkeänä.

Jos graafinen suunnittelu ei ole omaa alaasi, älä sorru leikkimään erilaisilla efekteillä ja ominaisuuksilla, jotka vievät huomion itse aiheesta. Sama pätee nettisivuston fonttiin – jätä erikoiset fontit vapaa-ajan kokeiluihisi ja anna armoa asiakkaallesi, joka arvostaa simppeliä fonttia (sinun mielestäsi) vaikuttavien koukeroiden sijaan.

Virhe 8: asiakasta ei kehoteta toimimaan

Virhe: Asiakas saattaa pitää sivuasi informatiivisena, mutta ei pidä viestiäsi yhtä kutsuvana kuin sivuston, joka reippaasti kehottaa esimerkiksi yhteydenottoon, tilaukseen tai tarjouspyynnön tekoon.

Tee näin: Oletko siis määrittänyt kotisivujesi tavoitteet itsellesi?

Jos tavoite on, että asiakas pyytäisi tarjouksen, kehota siihen!

Jos tavoite on saada asiakas tilaamaan tuote, kehota siihen!

Jos tavoite on saada ihmiset liittymään postituslistallesi, kehota siihen! Ja kehota näkyvällä call-to-action-painikkeella.

Jokaisella kotisivulla pitäisi aina olla selkeä tavoite, ilman sitä ei sivuja oikeastaan kannata edes rakentaa.

Kotisivun määriteltyä tavoitetta kutsutaan konversioksi. Ohjaa asiakasta sinne, minne sinä haluat hänen päätyvän, älä oleta, että hän osaa lukea ajatuksesi.

Virhe 9: persoona puuttuu eikä kehdata kehua

Virhe: Yrityksesi kotisivu on neutraali, hajuton ja mauton. Se ei ärsytä ketään, mutta ei myöskään jätä minkäänlaista jälkeä kävijän mieleen. Jos asiakas vertailtuaan palveluntarjoajia palaa jollekin sivustolle, se on todennäköisesti se, joka jäi positiivisesti mieleen.

Tee näin: Itsekehu ja persoonan esille tuominen saattaa olla vaikeaa, eikä sitä nähdä tarpeelliseksi. Mutta jos et itse osaa kehua palveluasi tai tuotettasi kotisivuillasi, kuka sitten osaa?

Kysy vaikka mielipidettä asiakkailtasi ja referoi heidän kommenttejaan. Kerro yrityksen taustasta ja liitä mukaan mielenkiintoisia yksityiskohtia, jotka luovat yrityksesi persoonan ja vakuuttavat asiakkaan siitä, että heidän kannattaa asioida juuri sinun yrityksesi kanssa. Jos oma kerronta takkuaa, työn voi ulkoistaa sisältömarkkinoinnin ammattilaiselle.’

Muista kuitenkin pitää sisältö asiakasta kiinnostavana, sillä hänellehän sivut on viime kädessä tehty – kuten jutun alussa jo totesimme!

Artikkelia on päivitetty 08.06.2023