Miksi Google-mainonta on yritykselle kuin sähkösopimus?

Google-mainonta on yrittäjälle kuin sähkösopimus

Google-mainonnan tärkeys yrittäjälle on samaa luokkaa kuin sähkösopimuksen teko. Ilman niitä yritystä alkaa olla vaikeaa pyörittää menestyksekkäästi. Sähkösopimuksen saa nykyisin hankittua helpoimmillaan siten, että vain soittaa sähköyhtiöön ja kertoo, mihin osoitteeseen sähköt pitäisi saada päälle ja mistä lähtien. Yksinkertaisimmillaan Google-mainonta toimii samoin.

Google-mainonta tavoittaa ostoaikeissa olevat asiakkaat

Googlen hakusanamainonnan hienous ja kustannustehokkuus perustuu siihen, että mainoksia näkevät vain ne henkilöt, jotka nimenomaan etsivät Googlesta mainoksen mainostamaa tuotetta tai palvelua. Lisäksi mainostajaa veloitetaan ainoastaan syntyneistä klikeistä, kun asiakas klikkaa mainostekstiä. Et siis maksa kuin ainoastaan kävijöistä, jotka tulevat sivustollesi! Mainokset saadaan myös aina kohdennettua mahdollisimman tarkasti yrityksellesi tärkeimpien asiakkaiden nähtäväksi.

Google-mainonta paikkaa uuden nettisivuston heikkoa orgaanista näkyvyyttä

Jotta uusi yritys voi saada toimintansa kunnolla käyntiin, sen alkuun tarvitsemat tärkeimmät peruspalveluntarjoajat koostuvat tilitoimiston lisäksi nettisivujen ja Google-mainonnan tekijästä. Nettisivut toimivat yrityksen digitaalisena käyntikorttina ja näyteikkunana, ja Google-mainonta tuo yritykselle asiakkaita sen nettisivuille. Alkuun yrityksen nettisivut eivät välttämättä nouse kovin korkealle Googlen orgaanisissa eli maksuttomissa hakutuloksissa, mutta Googlen hakusanamainonta korjaa tämän ongelman. Google-mainonta on myös verrattain edullinen tapa markkinoida yrityksiä.

Testaa, miten yrityksesi sijoittuu Googlen orgaanisissa hakutuloksissa! Tee maksuton testi.

Mille yrityksille Google-mainonta sopii?

Google-mainonta sopii kaikille yrityksille, joiden tuotteita tai palveluita haetaan Googlesta. Eli suurimmalle osalle yrityksistä. Hakusanamainonnan eli Google-mainonnan kilpailutilanne vaihtelee eri aloilla, mutta suurin osa niin B2B- kuin B2C-palveluja hakevista asiakkaista aloittaa tiedonhaun Googlesta. 

Apua, en ymmärrä Google-mainonnasta mitään!

Ei se mitään, sillä tekemällä ja ajan kanssa oppii. Fonectalla Google-hakusanamainonnan aloitus on haluttu tehdä asiakkaalle mahdollisimman helpoksi, jotta asiakkaan ainoa ”vaiva” Google-mainonnasta on palvella kasvanutta asiakasmäärää. Kun olet päättänyt hankkia hakusanamainontaa Fonectalta, sinua haastatellaan alkuun ohjatuin kysymyksin tarkemmin haluamastasi mainonnan sisällöstä. Esimerkiksi jos et halua mainostaa kaikkia verkkosivuiltasi löytyviä tuotteita tai palveluita, tämä käydään asiantuntijan kanssa läpi. 

Lisäksi sinulta kysytään, missä alueella mainontaa halutaan näyttää ja mitä yrityksesi yhteystietoja haluat mainostekstiin näkyviin. Joillekin yrityksille voi olla myös tärkeää määritellä, ovatko heidän asiakkaansa yksityisiä kotitalouksia vai toisia yrityksiä vai kenties julkisen sektorin toimijoita.

Pitääkö minun huolehtia jostakin jatkossa, kun mainonta on päällä? 

Riippuu siitä, teetkö mainontaa itse vai käytätkö kumppania. Jos olet Fonectan asiakas, niin me huolehdimme kaikesta puolestasi. Ainoastaan, jos haluat muuttaa mainontasi sisältöä tai yhteystietosi ovat muuttuneet, niin silloin sinun pitäisi kertoa siitä meille asiakaspalveluun tai Oma Fonectassa. Me Fonectalla huolehdimme mainontasi jatkuvasta ylläpidosta ja seuraamisesta, jotta tulokset pysyisivät aina hyvinä ja mitkään tekniset viat eivät häiritse mainonnan näyttöä. Esimerkiksi jos jostain syystä sivustosi olisi alhaalla ja havaitsemme sen mainonnan hallinnan kautta, ilmoitamme siitä sinulle viipymättä, jotta saat korjattua vian kotisivujesi palveluntarjoajan kanssa.

Google-mainontaakin voi kilpailuttaa

Kuten sähkösopimustenkin kohdalla, Google-mainontaa voi kilpailuttaa eri tekijöiden välillä. Kuitenkin välillä, kuten sähkösopimustenkin kanssa, kilpailutus voi tuntua hankalalta maallikon näkökulmasta. Kirjallisena saatu Google-mainonnan tarjous voi vilistä vieraita termejä, tai sitten tarjouksesta ei oikein käy selväsanaisesti ilmi, mitä hintaan sisältyy ja mistä hinta muodostuu. Pääasiassa Google-mainonnan kokonaishinta muodostuu sen tekijälle maksettavasta palvelupalkkiosta ja Googlelle tilitettävästä mediabudjetista (joka muodostuu syntyneistä klikeistä). Isot toimijat, kuten Fonecta, yleensä laskuttavat asiakkailtaan palvelupalkkion ja mediabudjetin samassa laskussa, kun taas pienemmät toimijat voivat tarjota ratkaisua, jossa yritys maksaa mainonnan tekijälle palvelupalkkion ja Googlelle menevä mediabudjetti laskutetaan yrityksen omalta luottokortilta suoraan.

Jos sinulle tarjotaan kuukausiveloitteista Google-mainonnan sopimusta, sopimukseen tulisi sisältyä mainonnan aloitus, jatkuva seuranta ja perusraportointi. Jos näistä veloitetaan erikseen, tulisi ne laskea vertailtavaan lopulliseen hintaan. 

Älä arkaile vaan hanki yrityksellesi Google-mainontaa

Google-mainonta on tärkeä ja tehokas markkinointikanava lähes yritykselle kuin yritykselle. Google-mainonnan tilaaminen ei ole myöskään paljoa sen kummallisempaa kuin sähkösopimuksen tilaaminen. Fonectan mietitty ja tarkkaan hiottu asiakasprosessi varmistaa sen, että palvelun tilaaminen ja toteuttaminen ovat kannaltasi mahdollisimman vaivattomia. Asiantuntijamme vastaavat mielellään kaikkiin kysymyksiin, eikä tyhmiä kysymyksiä ole olemassa! Jos palvelun kustannukset arveluttavat alkuun, voit hyvin lähteä liikkeelle hieman maltillisemmalla budjetilla ja korottaa sitä sitten, kun tuloksia alkaa syntyä. Ota siis yhteyttä asiantuntijoihimme ja tilaa yrityksellesi Google-mainontaa!

0 0