Tuotteet ja palvelut

Toimiala, hakusana tai yritys
Maakunta, kunta tai postinumeroSädehaku
 

pk Estradi Oy

Satakunnankatu 7, 33100 TAMPERE

Puh: 03 4109 2366

Päivitä yrityksen tiedot

Yrityskuvaus

Toimiva leikkaus hiuksissa on käsityöläisen taidonnäyte. Hyvin leikatut hiukset korostavat kasvojen muotoa ja piirteitä kauniisti ja ne asettuvat malliinsa myös itse laitettuna. Estradilla pidämme huolta siitä, että kampaajiemme perusammattitaito pysyy terässä siinä missä saksetkin - kouluttaudumme säännöllisesti pitääksemme myös perusteknisen osaamisemme kunnossa. Yrityksille ja ryhmille: Estradilla järjestetään tilauksesta kauneuden teemailtoja 4-10 hengen ryhmille. Asiakasillassa keskitytään vaikkapa kampauksiin, hiuspohjan ja hiusten hoitoihin tai meikkaamiseen ryhmän toiveiden mukaisesti - tietysti pienen syötävän ja hyvän juoman merkeissä. Asiakasillat sopivat erityisesti pikkujouluporukoille, työyhteisön yhteiseksi illanvietoksi, polttariseurueille tai vaikkapa kaveriporukan illan aloitukseksi. Tilauskeikat: Aina ei ole mahdollista tulla kampaajalle laittautumaan, vaikka tarvetta olisi.Estradilaiset tekevät tilauksesta työkeikkoja myös liikkeen ulkopuolelle esimerkiksi mainos- tai lehtikuvauksia varten.Kun tarvitset keikalle ammattitaitoista meikkaajaa, kampaajaa tai stylistia, pyydä tarjous meiltä. Yrityssopimukset: Kaikkihan käyvät kampaajalla - mutta kaikkihan voisivat käydä kampaajalla myös samassa paikassa. Jos haluat tiedustella yrityksesi henkilökunnalle tai omalle työyhteisöllesi yrityssopimusta Estradilta, ota rohkeasti yhteyttä!

Virallinen nimi

pk Estradi Oy

Toimiala

Kampaamoja ja partureita

Kärkihakusanat

parturi-kampaamo, kampaamopalvelu, hiusten leikkaus, hiustenpidennys, kampaamo, hiusten pidennys

Avaintiedot

  • Parturi-Kampaamo Estradi
  • Mieltä kaikki parturi-kampaamopalvelut: leikkaukset, värjäykset, hoidot, kestokiharakäsittelyt, chi silkkisuoristuskäsittelyt, kampaukset, hiustenpidennykset, meikit ja ripsien pidennykset, morsiuskampaukset, morsiuspalvelut
  • sekä tilauskeikat yrityssopimukset ja teemaillat.
  • Tervetuloa!
  • osoitteemme: Satakunnankatu 7 33100 Tampere

Aukioloaika

arkisin 10:00-18:00 lauantaisin ja aattopäivinä 9:00-16:00 sekä muina aikoina sopimuksen mukaan.

Tuotemerkit

Redken, Paul Mitchell, L`anza, Pureology, Four Seasons, John Paul Pet

Anna palautetta

Linkki tälle sivulle

Linkki on valmis kopioitavaksi ja liitettäväksi verkkosivullesi