
Puh: 09 260 9867
Fax: 09 260 9867
Eiran sydämessä sijaitseva Ravintola-Kahvila-Konditoria Olive´s on perheyritys, jonka tärkeimpänä tavoitteena on se, että ruoka ja leivonnaiset ovat maultaan todella hyviä. Kaikki ruoat ja konditoriatuotteet tehdään alusta alkaen itse aidoista ja tuoreista raaka-aineista. Olive´ ssa tarjoillaan päivän aluksi aamiaista, lounasaikaan sekä kotiruokaa että myös kolmen ruokalajin businesslounasta ja illalla vuodenaikojen mukaan vaihtuvan a la carte -listan makuelämyksiä kotoa ja kauempaa. Lisäksi Kahvila-Konditorian puolella löytyy myös laaja valikoima päivittäin vaihtuvia ja jo vakioiksikin muodostuneita erilaisia makeita- ja suolaisia leivonnaisia ja kakkuja sekä täytettyjä leipiä ja runsas salaattivitriini. Tuotevalikoimamme ja listamme muuttuvat ja kehittyvät ajan hengen mukaan, vanhoja perinteitä kuitenkaan unohtamatta.
5.5.2011
Eiralainen Olive's tarjoilee herkkujaan aamusta iltaan.
4.5.2010
Monipuolinen Olive´s on erityisesti persoonallisesti ja
Linkki on valmis kopioitavaksi ja liitettäväksi verkkosivullesi